Arki on koittanut

Kun lukee vanhaan Hämeenlinnaan liittyneillä alueilla asuvien blogisisarten ja -veljien kirjoituksia, valkenee totuus: arki on alkanut. Uuden Hämeenlinnan kuherruskuukausi on ohi.

Uutta suunniteltaessa vakuutetaan monesti, että ”mikään ei muutu”. Pahimmassa tapauksessa väitetään, että jos jokin kuitenkin muuttuu, niin parempaan päin. Totuus tahtoo olla toinen.

Sairionkadulla muutosta vanhan ja uuden Hämeenlinnan välillä ei huomaa. Katu on kolmatta vuotta remontissa ja lumien sulettua on jälleen odotettavissa hiekkapölyä makuuhuoneisiin. Onni ja autuus eivät siis ole kohdanneet meitä. Jospa joskus.

Entisistä naapurikunnista katsoen muutos lienee suuri. Vaikka palvelut saisi edelleenkin läheltä, muuttuvat palvelukulttuuri ja etuudet vanhan Hämeenlinnan mallin mukaisiksi.

Kahden tai kolmen tuhannen asukkaan yhteisössä tunsivat kunnan työntekijät palvelun tarvitsijan elinkaaren ja olosuhteet. Asukkaan tarpeisiin räätälöity yksilöllinen palvelu oli arkipäivää.

Suuremmassa yhteisössä palvelun yksiköllisyys ja henkilökohtaisuus eivät säily entisten liitoskuntien veroisina. Kun lisäksi tavoitellaan yhdenmukaista palvelua koko maantieteellisesti laajan kaupungin alueella, on yhdenmukaisuus monelle huononnus. Pysyvä huononnus.

Mielellään jakaisi optimistisuutta ja julistaisi, että odotellaan vaan niin kaikki muuttuu vaaleanpunaisen ihanaksi. Tällaiseen myönteisyyteen ei ole aihetta. Tulossa on hikeä ja kyyneleitä. Ja heikkenevät palvelut.

Eikä syynä synkkeneviin näkymiin ole kuntaliitos, vaan maailman laajuinen talouden romahdus. 

Jätä kommentti

css.php