Kokoomuksen lista?

Hämeen Kokoomus julkisti viime viikolla yksitoista ehdokastaan vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Listaa täydennetään myöhemmin kolmella ehdokkaalla.

Listalla ovat kaikki istuvat kansanedustajat: Kanta-Hämeen Timo Heinonen sekä Päijät-Hämeen Ilkka Viljanen, Tuija Nurmi ja oman seutumme Jari Koskisen paikalle kesken kauden tullut Kalle Jokinen.

Hämeenlinnan seudulta on mukana kolmikko Sari Rautio, Timo Saviniemi ja Arto Viljanen.

Listan yllätyksiä ovat Lulu Riikosen sekä Riihimäen edustajan puuttuminen (ellei Timo Heinosta lasketa riihimäkeläiseksi). Lulu Riikosen puuttuminen on yllätys siksi, että hän toisi syvällisellä ja laajalla ympäristöosaamisellaan juuri sitä osaamista, mitä tänä päivänä ja lähitulevaisuudessa poliittisessa päätöksenteossa tarvitaan. On kaikkien etu, että päättäjät eivät ole ilmasto- ja ympäristöasioissa lobbaajien varassa vaan että päättäjien joukossa on myös sellaisia, joilla on vahva alan peruskoulutus sekä tietämys ja työkokemus.

Nykyisellä ehdokaslistalla on todennäköistä, että Hämeen Kokoomus saa tyytyä neljään paikkaan ja että Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen edustajien suhde on 3-1. Todennäköistä on myös, että kaikki nykyiset edustajat jatkavat.

Jos kokoomus haluaa puolueena taistella viidennestä paikasta ja jos Kanta-Häme haluaa saada Timo Heinosen lisäksi toisen edustajan, kannattaa ehdokasasettelua terävöittää. Puolilla valoilla ajamisen sijasta kannattaa ajaa täysillä ja vahventaa Kanta-Hämeen ehdokaslistaa rohkeasti. Viisi paikkaa ei tule ilman taistelua ja vain hyvä ehdokasasettelu ja ahkera jalkatyö antavat mahdollisuuden yhdelle uudelle kansanedustajalle alueeltamme.

4 kommenttia artikkeliin “Kokoomuksen lista?”
  1. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Terve Seppo!
    Kieltämättä olin ällikällä lyöty Lulun nimen puuttuessa ehdokaslistalta.
    Hän olisi kerännyt mm. vihreitä ääniä melkoisesti.
    Saviniemen Timon valinta on hyvä juttu, hänessä on valtiomiesainesta.
    Politiikka saisi uutta uskottavuutta,
    jos kolmen suurimman puolueen nykyisistä kansanedustajista menisi osa vaihtoon.
    Peukut pystyyn HPKn puolesta.
    T. Riitta

  2. avatar Leo Leppänen sanoo:

    Morjens Seppo!

    Hämeenlinnan seudun kannalta oli viisas päätös, kun Lulu Riikosen nimi ei ole listalla. Tulen käsittelemään blogissani Hämeen Kokoomuksen vaaliasetelmaa ja Sari Raution läpimenomahdollisuuksia lähipäivinä. Nyt en ehdi, koska jääkiekko on ykkösasia. En vielä tiedä vaikka joutuisin matkustamaan varhaisnuoruuden kotikaupunkiinu Kuopioon (tapaamaan vanhoja tuttuja).

    Terv. -lexa

  3. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Kiitos, Riitta ja Lexa

    Pidän Sari Raution läpimenoa todennäköisimpänä silloin, kun Kokoomuksesta pääsee viisi edustajaa. Nykyisellä listalla Sarin kohtaloksi jäänee ensimmäinen varasija.

    Olen Riitan kanssa samaa mieltä siitä, että Lulu toisi uusia ääniä. Uusia ääniä saattaisi tulla sen verran runsaasti, että kokoomus saisi viidennen paikan. Sari voisi tällöin tulla valituksi Lulun tuomien lisä-äänten avulla. Jos taas Sari ei olisi viiden joukossa, ei hän olisi ansainnut paikkaa.

    Kahden naisen ehdolla olemista ei kannata pelätä – päinvastoin asetelma olisi kokonaisuuden kannalta eduksi. Kokonaisäänimäärä on tärkein.

  4. avatar Kari sanoo:

    Minusta on tärkeää, että listalle tulee sekä imagoltaan ja substansiltaan hyviä ehdokkaita. Spekulaatiot eri henkilöiden mahdollisuuksista eivät edes kuulu pääministerivaalien ehdokasasetteluun. Kokonaisäänimäärä ratkaisee!
    Mutta jos spekuloidaan – Sari Niinistö on koko Hämeen ehdokas. Sari on syntynyt ja asunut 18 vuotta Hämeenlinnassa ja 22vuotta Lahdessa. Työnsä puolesta kaikki Hämeen kunnat ja kaupungit ovat tuttuja Sarille. Sarilla on ollut ilmiömäinen nousu parissa vuodessa suoraan kokoomuslaiseksi kärkipoliitikoksi Lahdessa.
    Joten ei ole mitenkään varmaa, että nyt Kanta-Hämeessä asuva Sari on eduskuntakahinoissa eturivissä. Päijät-Häme luottaa nyt Niinistöön ja niin tekee moni Kanta-Hämeessäkin…

Jätä kommentti

css.php