VALTUUSTO JOULUTUNNELMISSA

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kolmannen toimintavuoden viimeinen kokous sujui sopuisasti. Yhtään äänestystä ei tarvittu.

Kokous alkoi muistamisilla. Reijo Martikaista ja Päivi Sieppiä muistettiin lahjoin tasavuosista. Hieno ele valtuustolta. Hienoa ei ollut Kirsi Ojansuu-Kauniston uuden avioliiton muistamatta jättäminen. Kirsi hehkuu onnea ilman lahjojakin.

Asioista tärkeimmät olivat muutama kaava-asia, kolme määrärahojen ylitysoikeusesitystä sekä väliraportti tuottavuusohjelman 2009-2012 toteutumisesta.

Ylitysluvat annettiin terveyden- ja toimintakyvyn lautakunnalle, yhdyskuntalautakunnalle sekä Linnan lomituspalvelut -liikelaitokselle. Ismo Soukola esitti aiheellisesti, että aina rahaa myönnettäessä mainittaisiin, mistä lisäraha otetaan.

Tuottavuusohjelman raportin tulkinnassa keskustelijat jakautuivat kahtia: osa kehui tuottavuuden parantuneen suunniteltua paremmin ja osa arvioi, että kaikki ei ole ihan niin hyvin, kuin raporttiin on kirjattu. Marjatta Rahkio (kesk) otti keskusteluun sairaanhoitopiirille maksettavat siirtoviivemaksut, mistä oli luontevaa laajentaa keskustelu maan hallituksen johtamaan kuntarakenteiden uudistamiseen sekä sairaanhoitopiirien, maakuntaliittojen ja ammattikorkeakoulun tulevaisuuteen. Yhteinen toteamus oli, että kuntauudistus avaa julkisen hallinnon purkamisen dominoilmiön.

Kokous päättyi yhtä juhlavasti kuin alkoi. Valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki arvioi avoimesti ja selkeästi niin koko valtuustokautta kuin kulunutta vuottakin. Myös tuleva vuosi sai osuutensa; kokouksia, seminaareja ja tärkeitä päätettäviä asioita riittää. Kypsä analyysi Iisakilta ja hieno lopetus värikkäälle vuodelle.

Kommentti artikkeliin “VALTUUSTO JOULUTUNNELMISSA”
  1. avatar Sari Rautio sanoo:

    Oispa joulu ainainen.. sopii tähänkin kohtaan.
    Sari

Jätä kommentti

css.php