HÄMEENLINNAAN MÄÄRÄAIKAINEN PROJEKTIJOHTAJA

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa lauantaina 9.3.2013

Hämeenlinna hakee kaupunginjohtajaa nopealla haulla. Valtuusto piti sosiaalidemokraattien harhailun jälkeen opilliset vaatimukset ennallaan, mutta ei terävöittänyt uudelle johtajalle asetettavia keskeisimpiä tavoitteita. Autan valitsijoita.

Tarvitsemme määräaikaisen projektijohtajan. Ykkösjohtajasta ei kannata odottaa kaikkien ongelmien ratkaisijaa, mutta häneltä voi vaatia keskeisimpien solmujen avaamista yhteistyössä seudullisten osaajien ja päättäjien kanssa.

Meillä on kolme solmua, kolme toisiinsa sidoksissa olevaa tavoitetta: ensinnäkin yhteistyön syventäminen Hattulan ja Janakkalan kanssa, toiseksi seutukunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudelleenjärjestelyt ja kolmanneksi negatiivisen talouskierteen katkaiseminen.

Seutuyhteistyön syventäminen onnistuu vain henkilöltä, jolla ei ole rasitteita Hattulan ja Janakkalan suuntaan. Johtajan tulee vaikuttaa myös tunnetasolla, koska yhteistyön esteet eivät laukea järkisyin. On osattava kuunnella ja kunnioittaa naapurikuntien mielipiteitä. On osattava sovittaa yhteen kolme vahvaa kulttuuria. On sitkeästi keskusteltava, perusteltava, väiteltäväkin.

Seutukunnan yhtenäisyys on elinvoimaisuuden ehto. Hattula on kunnista sijalla 105 ja Janakkala sijalla 68. Yksinään kummankin painoarvo on pieni, mutta Hämeenlinnan seutukunta on painoarvossa maan kahdestoista. Uusi kaupunginjohtajamme on koko seutukunnan johtaja, halusivat kehyskunnat tai eivät. Olemme siirtymässä seutukuntien Suomeen.

Sosiaalitoimen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon järjestelyt ovat keskeisiä suuren painoarvonsa ja valtakunnallisen käymistilan takia. Viikon kuluttua tulee päätös, joka määrää Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan muodostamaan yhteisen sosiaali- ja terveysalueen.

Uuden sosiaali- ja terveysalueen hallinnon vaihtoehtoja ovat kolmen kunnan kuntayhtymä, Hämeenlinnan johtama vastuukuntamalli tai kuntien liittyminen yhdeksi kunnaksi. Vaihtoehdoista on valittava joku ja valinnan jälkeen on kolmen kunnan virkamies- ja luottamusjohdon pystyttävä rakentavaan yhteistyöhön.

Talouskuri vaatii uudelta kaupunginjohtajalta menojen karsimista ja toimintojen tehostamista. Johtajan on oltava niin päättäväinen ja määrätietoinen, että talouden tasapainottamisesta ei lipsuta. Koviakin päätöksiä pitää uskaltaa esittää, tehdä ja panna toimeen.

Poliittisesti uusi johtaja saa edustaa mitä tahansa aatesuuntaa, kunhan valinnan jälkeen luopuu puoluesidonnaisuuksista. Hämeenlinnassa kolmen voimaryhmittymän kauhun tasapaino tuottaa yksimielisiä päätöksiä ja valtuusto hyväksyy vain huolellisesti valmistellut ja hyvin perustellut esitykset. Puoluepolitikoinnille ei ole nyt tilaa, eikä sille ole tilaa uuden kaupunginjohtajan valinnassakaan.

20 kommenttia artikkeliin “HÄMEENLINNAAN MÄÄRÄAIKAINEN PROJEKTIJOHTAJA”
  1. avatar Leo Leppänen sanoo:

    Moro Seppo!

    Olen samaa mieltä kanssasi. Mutta tällaiset radikaalit ajatukset ovat lähes teoriaa, kun katselin videolta Iisakki Kiemungin (sd.) pääohjaamaa draamaa Raatihuoneen Ison Näyttämön esityksestä viime maanantailta (4.3.).

    Tiivistettynä: Hämeenlinna tarvitsee peräsimeensä seuraavan 6-10 vuoden ajaksi saneeraajan sisäkaluilla varustetun kehittäjän (muutosjohtajan), jolla on erinomaiset yhteistyötaidot ja vahva karisma. Tässä on lyhyesti pääominaisuudet. Korostan niistä karismaa. Sen ihminen saa synnyinlahjana. Jos johtajasopimuksen mukana tulee muutakin osaamista, hieno juttu. On yhden tekevää, onko valittava henkilö maisteri, DI, arkkitehti tai lääkäri. Toki epäilen, että lähes 100-prosenttisella varmuudella sopimuskumppanilla on maisterin tai diplomi-insinöörin tutkinto.

  2. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Kiitos Leksa samanmielisyydestä.

    Pohdiskelin projektijohtajan ja muutosjohtajan välillä. Muutosjohtajan hylkäsin kahdesta syystä:
    1. muutos on pelottava asia ja muutosjohtaja pelottava päällikkö ja
    2. Hämeenlinna ja koko seutukunta on ollut niin voimakkaiden muutosten myllerryksessä, että nyt on tarve löytää täsmälliset projektit tehtäväkseen saava johtaja.

    Valittavat projektit valikoituvat helposti, kun tarkastellaan niitä, jotka turvaavat/tuhoavat seutukunnan menestyksen. Eli
    – yhtenäinen seutukunta vai kolme keskenään kilpailevaa ja toisiaan kyräilevää kuntaa,
    – toimiva, valtakunnallisia linjauksia myötäilevä palvelu sosiaali- ja terveydenhuollossa vai kallistuva ja huononeva palvelu sekä
    – palvelut turvaava vahva talous vai itsensä kuoliaaksi tuhlaava kaupunki.

    En pidä ajatuksiani millään muotoa radikaaleina ja uskon uusia uria aukovan valtuuston toimivan myös käytännössä niiden suuntaisesti.

    • avatar Leo Leppänen sanoo:

      Kehittäjä-kaupunginjohtajan (=muutosjohtajan) tärkeimmät projektit ovat valtuuston hyväksymät strategiat. Hän on niiden toteuttamisen pääarkkitehti. Epäilen, että uusi valtuusto ei sanottavasti eroa entisestä. Vanha meno ja sanahelinä jatkuvat pienin parannuksin. Nyt kaupunki-konserni ajelehtii. Viime vaalikaudella skootteri karkasi käsistä. Ohjaksissa oli silloin väärä mies. Sitä ennen hän oli kelpo johtaja helposti johdettavaan, logistisesti loistavalla paikalla sijaitsevaan ja nettomääräisesti vähävelkaiseen kaupunkiin, jonne rahaa ja muuta mukavaa tulvi ikkunoista ja ovista.

  3. avatar Teija Arvidsson sanoo:

    Hei Seppo!

    Kiitos hyvästä kolumnista! Allekirjoitan täysin ajatuksesi kaupunginjohtajan kolmesta tärkemmistä tehtävistä sekä henkilökohtaisista ominaisuuksista. Päättäväisyyden ja määrätietoisuuden lisäksi myös hyvät neuvottelutaidot ovat tarpeen.

    Olen samaa mieltä myös siitä, että puoluepolitikoinnilla ei tässä valinnassa pitäisi olla sijaa. Arvotkin ovat enemmän sidoksissa persoonaan kuin puoluetaustaan.

    Toivottavasti tästä tekstistäsi otetaan osviittaa kaupunginjohtajan valintaan!
    t. Teija

  4. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Kiitos Teija kiitoksista, ne tuntuvat aina hyvältä

    Olet oikeassa. Kaupunginjohtajana onnistuminen edellyttää muiden ominaisuuksien lisäksi hyviä neuvottelutaitoja. Seutukunnan yhtenäisyyden lisääminen, sosiaali- ja terveydenhuollon uudelleen järjestelyt sekä talouden kääntäminen ylijäämäiseksi ovat kaikki tehtäviä, joissa kukaan ei onnistu yksin, vaan ne vaativat erittäin korkeaa neuvotteluosaamista ja kykyä saada myös kumppanit täysillä mukaan.

    Tehtävä ei ole helppo ja siksi luottamushenkilöiltäkin vaaditaan nyt suurten linjojen hallintaa. Mukaan tarvitaan kaikki.

  5. avatar Aarno Järvinen sanoo:

    Johtaja isolla Jiillä
    Tarvitaan kolmen koon kaupunginjohtaja=karsima/kokemus/koulutus.
    Aarno Järvinen

  6. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Mainio kirjoitus, Seppo!
    Ja Aarno… näiltä kahdelta, joita luultavasti sos/kok hamuaa, noita K-kirjaimia puuttuu. Isosuolta ainakin yksi K vajaalla (karisma, yhteistyökyky, suhde naapurikuntiin), ja Filtovilta puuttuu myös ainakin yksi K (karisma). Ja näistä kirjoituksista saamani käsityksen mukaan, on koulutus-K:kin heikoilla!
    Mutta turhahan näita on murehtia. Vaikka Iisakki ylistikin Filatovin sopivuutta taivaisiin, niin olin ymmärtävänäni, että puhtaalta pöydältä lähdetään avoimeen kaupunginjohtajan hakuun. Viittaan viime maanantain (4.3.) valtuusto-istuntoon…
    Tapani

  7. avatar Sari Rautio sanoo:

    Privet Pietarista!

    Olen otsikosta täysin eri mieltä. Näinä kiihtyvän muutoksen aikoina Hämeenlinna -ja myös muut menestyvät, kasvavat kaupungit tarvitsevat pitkäjänteiseen työhön sitoutuneen näkemyksellisen johtajan.

    Sellaisiakin on onneksi tarjolla. Seutuyhteistyökin on hyvällä mallilla, mutta sitäkään ei yksipuolisesti tehdä, vaan halua pitää olla molemmin puolin rajaa. Ja onneksi sitä näyttää löytyvän. Sote on keskeinen yhteinen asia.

    Kasvusopimus ja HHTn edistäminen ovat niitä uusia yhteisiä asioita, joista syntyy vielä paljon hyvää. Koko seudulle. Ja samoin Sibeliuksen 150v juhlavuosi yhdistää.

    Aurinkoista loppuviikkoa,
    Sari

  8. avatar katriina ahtiainen sanoo:

    Sari!

    Olen otsikosta sitä mieltä, että se kuvaa ilmaisuna vain olla ”projektijohtajan ominaisuudessa, jolla
    saa talouden yms. asiat kuntoon” ja sitten työ henkisesti jatkuu uutena dynamona – vai dieselinä –
    ihan sama, eli on vahva hyvän itsetunnon omaava immeinen.

    Kati

  9. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Suomea johdetaan määräaikaisin tehtävin: pääministerin kausi on neljä vuotta, presidentin kuusi. En näe eduksi sitä, että keskikokoista kaupunkia johdettaisiin eläkevirassa. Muutos on niin nopea, että johtajiin kohdistuvat odotukset elävät ajassa.

    Määräaikaisuus ja terävöitetyt tavoitteet edesauttavat sekä kaupunginjohtajan valinnassa että hänen työssään. Nyt heti ja tulevien 4-6 vuoden aikana on välttämätöntä laajentaa ajatusmaailma ja toiminta Hämeenlinnan rajojen sisältä seutukunnalliseksi. Kaupunginjohtajalla on tässä keskeinen rooli. Vuosikymmenen loppupuolella odottavat uudet haasteet.

    Määräaikaisuus ei estä sitä, että tehtävässään onnistunutta ei voitaisi valita tulevaisuudessa myös uusiin projekteihin. Selkeä määräaika ja selkeät projektit kirkastavat seutukunnalla meidän kaikkien ajattelua – niin luottamushenkilöiden kuin johtavien virkahenkilöidenkin. Eikä ole haitaksi, että me asukkaatkin koemme asuvamme 100 000 asukkaan seutukunnalla.

    Pidän itsestään selvänä, että Hämeenlinna etsii ja valitsee henkilöä/henkilön vastaamaan niihin haasteisiin, mitkä juuri nyt ovat menestyksen kannalta elintärkeitä. Jos johtajaa haetaan yleisin ja epämääräisin perustein, saadaan kaikille sopiva mauton kompromissijohtaja, mutta silloin valitulla ei ole kuvaa hänelle osoitetuista vaatimuksista ja tulosten saavuttaminen on onnenkauppaa.

    Juhani Tammisen sanoin ”Keep it simple”. Kolme projektia, määräaika ja tavoitteisiin täydellisesti sitoutuva henkilö. Siinä se on!

  10. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    On tainnut Sari lipsahtaa Pietarin reissullaan staarin lumoihin kun vastavaa ”ikiaikaista” kaupunginjohtajaa tänne kaipailee. Se on menneisyyttä Sari. Opettele elämään tätäpäivää ja katsomaan tulevaisuuteen, kyllä Seppo pn oikeassa, määräaikainen paras.
    Niinhä toimitaan nykyäänkin kaikilla työmarkkinoilla, projektia projekti perään ja määräaikaisia työsuhteita. Nuoret on jo oppineet ajattelemaan ettei vakityösuhteita ole olemassakaan.

  11. avatar katriina ahtiainen sanoo:

    Sorry Seppo!
    Tulkitsin määräaikaisuuden toisin.
    Tässä näkee, miten vastaanottaja ymmärtää selkeästi sanotun ”määräaikaisuuden”
    haluamallaan tavalla.
    Pääasia: hyvä johtaja – ihminen.
    Kati

  12. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Huomenet!
    Toistan itseäni, kun jankutan keskustelun avittamiseksi pormestarimallista. Minusta puheenjohtajista ei kannata tehdä puoli- tai kokopäiväisiä byrokraatteja vaan pormestareista. Ne ovat luottamustehtäviä ja niihin liittyy poliittinen vastuu vaalien kautta. Uskon, että kaupungistamme löytyy kymmenittäin päteviä henkilöitä näihin tehtäviin. Heitä pitäisi olla useita sektoreittain (tilaajajohtajia), mutta pääpormestari vastaisi kokonaisuudesta.
    Valtiotakin johdetaan samalla systeemillä. T. Hessu K.

  13. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Heikille

    Ehdotukseni on edetä asteittain. Määräaikainen projektijohtaja on puoli askelta pormestarimallin suuntaan. Merkittäviä eroja on kaksi.

    Ensinnäkin johtajan valinta ei ole poliittinen, vaan ammatilliseen osaamiseen, kokemukseen ja vuorovaikutustaitoihin perustuva. Toiseksi pääsemme valitsemaan isommasta joukosta, koska hakupohja ei rajoitu 59 valtuutettuun.

    Tottakai Hämeenlinnan luottamushenkilöistä löytyy hyviä ihmisiä vaikka kuinka paljon. Uskon kuitenkin, että valtuutettujen ulkopuolella niin Hämeenlinnassa, naapurikunnissa ja maakunnassa kuin koko maassakin on sopivia henkilöitä johtamaan meitä juuri tässä ajassa.

    Pormestarimalli saa odottaa toistaiseksi.

  14. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    ”Juu, Ilkkala komppanian päälliköksi muuten ei lähetä, ei varmaan niin”.
    Linnaa mukaillen ala tuntematon potilas.

  15. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Seppo!
    Olen ajatellut pormestarista, että hän olisi kaupungissa kirjoilla oleva henkilö, jonka valtuusto nimittäisi. Tänne voi myös muuttaa vapaasti vaikkapa ennen vaaleja.
    Kaupunginjohtajaksi hakijoita on onneksi runsaasti. Se kielii alueen vetovoimasta.
    T. Hessu K.

  16. avatar Aarno Järvinen sanoo:

    Jos
    Olisin nuori,korkeakoulutettu kokemusta omaava ja ihmisten kanssa toimeentuleva kansalainen niin laittaisin hakien Hämeenlinnaan ja muuttaisin tänne jos valittais.
    Aarno Jii

  17. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Heikille ja Aarnolle

    Lainsäätäjät ovat ajatelleet kuntalakia vuonna 2006 muuttaessaan näin: ”Pormestarin valitsevat kunnallisvaltuutetut keskuudestaan”. Ymmärrän tämän niin, että Hämeenlinnassa pormestari valittaisiin 59 valtuutetun keskuudesta.

    Aarno, Sinulla oli lain mukaan mahdollisuus tulla valituksi Hämeenlinnan pormestariksi, jos olisit nyt valtuustossa ja jos uusi valtuusto päättäisi ottaa käyttöön pormestarimallin.

    Toistaiseksi vain Tampereella ja sen naapurissa Pirkkalassa on pormestarimalli käytössä. Eiköhän meidän ole paras valita virkaa hakevista ja kelpoisuusehdot täyttävistä meidän tarpeisiimme parhaiten sopiva.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Tervehdys Seppo,

      ottamatta tässä kantaa pormestarimallin puolesta tai sitä vastaan, kuntalakia muutettiin 2006 nimenomaan niin, että pormestarin ei tarvitse olla valtuutettu.

      Kuntalaki 32 a §: ”Pormestariksi ja apulaispormestariksi voidaan valita myös henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole.” ja ”Pormestariksi ja apulaispormestariksi voidaan valita henkilö, joka on kirjallisesti suostunut vastaanottamaan tehtävän.”

      Lisäksi lainmuutoksen esitöistä HE 8/2006: ”Pormestariksi ja apulaispormestariksi voitaisiin valita sellainenkin henkilö, joka ei ole valtuutettu tai vaalikelpoinen kunnanhallitukseen tai lautakuntaan tai jonka kotikunta kyseinen kunta ei ole.”

      Eli, Aarnon voimme valita Hämeenlinnan pormestariksi valtuuston yksinkertaisella enemmistöllä, jos Aarno vain itse suostuu 😀

  18. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Heikki, Aarno ja Kari

    Olin väärässä. Kuntalaki sanoo: ”Kunnanjohtajan tai pormestarin valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja on virkasuhteessa kuntaan ja pormestari on kunnan luottamushenkilö. Pormestari toimii kunnanhallituksen puheenjohtajana.”

    Teksti on suoraa lakitekstiä. Eli Heikki, Aarno ja Kari olitte kaikki oikeassa. Edellisen tekstin ”Pormestarin kunnallisvaltuutetut valitsevat keskuudestaan” poimin internetin ihmeellisestä (epäluotettavasta) maailmasta. Olen kaikki nämä vuodet luullut, että ensimmäinen edellytys on olla valtuutettu.

    Kuten Kari yllä totesi, Aarnon mahdollisuudet eivät suinkaan menneet syksyllä, vaan valtuustolla on kaikki valta valita Aarno pormestariksemme.

Jätä kommentti

css.php