OJOISISTA ESIMERKKI LÄHIPALVELUJEN JÄRJESTÄMISELLE?

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 11.5.2013

Mitä lähipalvelut ovat? Hakupalvelu Google kertoo: ”Yleisimmin lähipalveluna pidetään neuvolaa, päivähoitoa, kotipalveluja ja kotisairaanhoitoa. Myös kaupan ja koulun sijaintia pidetään tärkeänä.” Lisään listaan ympärivuotisesti hoidetut puistot ja kentät leikki- ja liikuntapaikkoineen sekä istumapenkkeineen.

Lähipalvelut ovat halpoja, niihin ei tarvitse jonottaa ja ne palvelevat muutamaa tuhatta asukasta. On ristiriitaista, että juhlapuheissa ja toimintasuunnitelmissa lähipalvelujen tärkeyttä korostetaan, mutta silti ne ovat jatkuvasti lopettamisuhan alla. Kummallista.

Lähipalvelut nostattavat tunteita. Hattulassa päätös Rahkoilan koulun lakkauttamisesta herätti tyytymättömyyttä, synnytti epäluottamusta ja heikensi kunnan mainetta. Hämeenlinnassa Ojoisten asukkaat puolustavat kynsin hampain lähipalvelujaan kaupungin keskittämishaluja vastaan.

Palvelujen hallinnon ja johtamisen keskittäminen on järkevää. Paljon käytettyjen, yksinkertaisten käytännön palvelujen keskittäminen on järjetöntä. Jos suosituimmat palvelut viedään kauas asiakkaistaan, syntyy turhia tarpeita ja ylimääräisiä kustannuksia. Tarvitaan kyydittäjiä, tarvitaan saattajia, tarvitaan taksiseteleitä, tarvitaan aikaa siirtymiseen.

Leikitään ajatuksella, että tehdään Ojoisten yli 4 000 asukkaan kaupunginosasta lähipalvelujen esimerkkikaupunginosa. Samalla pidetään tavoitteena tiukkaa talouskuria. Mitä palveluja Ojoisilla tulisi silloin olla ja kenelle?

Ojoisten lapset tarvitsevat neuvolan, päiväkodin ja koulun sekä ympäri vuoden hoidetut, monipuoliset ulkoliikuntapaikat. Lasten lisäksi näitä peruspalveluja arvostavat heidän vanhempansa, jotka monesti ovat valinneet perheen asuinpaikan hyvien lähipalvelujen perusteella.

Ikäihmiset tarvitsevat kioskin, ruokakaupan, kokoontumis- ja harrastustilan sekä palvelupisteen, josta saa sekä terveys- että sosiaalipalvelut. Tuttu terveydenhoitaja mittaa verenpaineen ja -sokerin, antaa yksinkertaiset pistokset ja rokotukset sekä ottaa määräaikaiset virtsa- ja verinäytteet.  Lääkäriin pääsee kaikkina arkipäivinä ja osa ikäihmisten palveluista tuodaan suoraan kotiin. Yksinkertaista!

Onko Ojoisten lähipalvelujen lista ylivoimainen? Mielestäni ei. Työikäisten palvelut voivat olla kaukana, mutta lasten ja ikäihmisten palvelujen tulee olla lähellä. Vain näin toteutuu Hämeenlinnan tunnuslause: Kaupunki palveluksessasi.

Ymmärrän tunnuslauseen niin, että kaupunki ja sen palvelut ovat asukkaita varten ja asukkaiden helposti saavutettavissa. Ovatko?

6 kommenttia artikkeliin “OJOISISTA ESIMERKKI LÄHIPALVELUJEN JÄRJESTÄMISELLE?”
  1. avatar Jari Ranne sanoo:

    Juuri niin kuin sanoit, Seppo.
    Eikä välttämättä tule edes kalliimmaksi, jos lasketaan mukaan kaikki kustannukset, välittömät ja välilliset.
    Monessako keskitysvimmaisessa hankkeessa on laskettu pätevästi ja laajalti kaikki kustannusvaikutukset ja vaikuttavuus ylipäätään?

  2. avatar Esa Lehtinen sanoo:

    Tervehdys Seppo!

    Hyvä kirjoitus! Yritysmaailmassakin on havaittu, että ”suuruuden ihannoinnilla” eli koon kasvattamisella ja keskittämisellä ei aina saa niitä tuloksia aikaan mihin ”mastodonttien” luomisella on pyritty. Keskittämisellä ehkä voidaan säästää kustannuksia lyhyellä tähtäimellä, mutta koon kasvattaminen lisää puolestaan jäykkää keskusjohtoisuutta,ja byrokratiaa, edesauttaa ”luovan hulluuden” eli innovatiivisuuden ja uudistumisen hiipumista sekä etäännyttää vallankäytön organisaation jäseniltä. Suuri organisaatio on usein hidas vastaamaan ympäristössä tapahtuviin muutoksiin (case Nokia) sekä reagoimaan omien jäsentensä ja asiakkaittensa tarpeisiin. Varmaankin sama tilanne näkyy myös kuntatasolla. Lähidemokratia aja lähipalveluja kehittämällä voidaan luoda sitä yhteisöllisyyttä, mitä asiakkaat haluavat ja tarvitsevat. Tuttu kauppias, myyjä, terveydenhoitaja, opettaja antaa asukkaille turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta, mikä taas vaikuttaa viihtyvyyteen ja asumistyytyväisyyteen. Tietysti tätä ajatusta vastaan voidaan väittää puhumalla lähipalvelujen kustannuksista, mutta onko kukaan laskenut paljonko kustannuksia tulee siitä, että väestö joutuu muuttamaan palveluiden perässä suuriin keskustaajamiin, missä heitä palvellaan mammuttikokoisissa terveyskeskuksissa, kouluissa, marketeissa ja virastoissa? Seurauksena voi pahimmillaan olla ylisuuret luokat, täydet terveyskeskukset, jäykkä byrokratia ja ihmisistä etääntynyt keskusjohtoisuus. Onko kukaan koskaan pohtinut sitä, että voitaisiinko kuntia ja kaupunkeja kehittää kustannustehokkaasti myös panostamalla lähidemokratiaan ja -palveluihin? Tietenkin tämä vaatii nykytilanteessa aivan uudenlaista ajattelua, johtamis- ja hallintorakenteiden kehittämistä sekä myös kunnan asukkaiden lisääntyvää itsetutkiskelua siinä, että halutaanko säilyttää lähipalvelut vai halutaanko lähteä asioimaan mammuttmaiseen iostoskeskukseen. Minun mielestäni tästä pitäisi nykyään käydä yhä enemmän keskustelua ennen kuin tilanne on jo myöhäistä.

    Esa Lehtinen, poliittisesti sitoutumaton, mutta ei niin nöyrä alamainen 🙂

  3. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Ojoinen on meillä paikallisesti kiinnostava tapaus. Esan kirjoitusta myötäillen aivan tavalliset asukkaat ovat nousseet vastarintaan, kun heiltä vietiin hammashoito, koulu ainakin väliaikaisesti ja Ojoisten erityisen hyvin toiminutta terveysasemaa on oltu siirtämässä Vanajan sairaalan yhteyteen.

    Asukkaat ovat sitkeän aktiivisia ja pitävät jatkuvasti yhteyttä sekä virkamiehiin että luottamushenkilöihin. Politisoitumista on pyritty välttämään niin pitkälle, kuin se vain on mahdollista. Kyseessä on asukasliike, kansanliike.

    Lisäksi mukaan on otettu julkisuus pitämällä paikalliset tiedotusvälineet asioiden tasalla.

    Ilman asukkaiden heräämistä, Ojoisten lähipalvelut alkaisivat olla menneisyyttä.

  4. avatar Aarno Järvinen sanoo:

    Oiva paikka Ojoinen
    Ihan tuli haikea olo kun Sepon jutun jo lehdestä luin. Kettumäki oli kiva paikka asua,isoja kuusiakin sai näkemää varjostamasta kaataa (tietysti luvan kanssa) ja saatiin pihagrillille hirmu määrä klapeja. Kerrostalohenkeä moinen homma vahvisti.
    Terveysasemalla oli pätevä lääkäri ja terveydenhoitaja aina paikalla ja sisään pääsi pahemmin jonottamatta.
    Kauppa,R-kioski ja Pikku Eero samassa kiinteistössä mukavine ihmisineen,vieläkin on tullyt käytyä.
    Onpa täydellisen järjetöntä jos Ojoisten palvelut alkavat hiipua
    Puhukaamme Ojoisten puolesta jatkuvasti.
    Aarno Jii

  5. avatar katriina ahtiainen sanoo:

    Kiva kirjoitus Seppo ja täyttä asiaa.

    Ojoisille nousee kodiskas Lastentalo, johon tulee neuvola, päiväkoti, esikoulu
    ja 1 – 2 luokat.
    Talossa on lapsien mukava ja turvallista kasvaa tutussa ympäristössä.
    Vanhemmat saavat toisiltaan tukea.

    Kati

  6. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Kiitos Kati Lastentalon esille ottamisesta.

    Hanke on juuri sellainen, mikä kunnioittaa lähipalveluja. Lasten talokaan ei ole eikä ole ollut itsestään selvyys. Ojoislaisten iloksi purettua koulua ja entistä päiväkotia korvaavat tilat päästään vihkimään syyskuun puolivälissä.

    Koko ajan ajankohtaisia ovat terveysaseman tulevaisuus sekä turvalliset kevyen liikenteen väylät Ojoisilta keskustaan. Kevyen liikenteen väylä on ojoislaisten ja turvallisuuden kannalta väärällä puolella Tampereen tietä.

Jätä kommentti

css.php