Reskalla saa ajaa pyörällä

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 13.6.2015

Hämeenlinnassa oli toukokuussa Pyöräparlamentti, joka kannusti ottamaan kantaa pyöräilyn olosuhteisiin kaupungissamme. Parantamisen varaa on.

Sekä jalankulkijat että pyöräilijät kärsivät yhteisistä väylistä. Tavoite on erottaa autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat toisistaan. Useissa Suomen kaupungeissa näin on tehty, mutta ei Hämeenlinnan keskustassa, joka on pyöräilyn takapajula.

Raatihuoneen kadun itäpäässä ja Turuntiellä on riittävästi tilaa jalan ja pyörällä kulkijoiden omille kaistoille, mutta silti ryhmille ei ole osoitettu maalein ja liikennemerkein omia väyliä. Eniten turvallisuuteen ja sujuvuuteen vaikuttava asia on jätetty tekemättä. Miksi?

Jos kevyen liikenteen väylä on niin kapea, että sitä ei voi puolittaa kävelijöille ja pyöräilijöille, on vaihtoehtona erottaa ajoradasta tila pyörällä liikkujille. Esimerkiksi Helsinki ja Jyväskylä tekevät näin ydinkeskustoissaan.

Hämeenlinnassa ikuisuusaiheeksi noussut Sibeliuksenkadun pyörätie on helppo toteuttaa muuttamalla ajotie yksikaistaiseksi ja maalaamalla pyörille oma kaista. Kaivattu keskustan läpi kulkeva etelä-pohjoissuuntainen pyörätie vaatii vain päätöksen ja toimeenpanon. Yksinkertaista!

Paras pyöräparkki Hämeenlinnassa on sataman Laivarannanpuistossa. Ongelmana on, että tässä hienossa pyöräparkissa ei yleensä ole yhtään pyörää. Hyvä pyöräparkin malli on siis olemassa, sijoituspaikka vain on väärä.

Pyöräparlamentti korosti rautatieaseman pyöräparkin tärkeyttä. Kaupungin asiakirjoissa todetaan, että ”Aseman pyöräpysäköintiä on pohdittu paljon”. Kaikki tähän pohdintaan käytetty aika on mennyt hukkaan, koska asemanseudun pyöräpysäköinnin tila on ala-arvoinen.

Rautatien itäpuolella pyörät ovat sikin sokin osin heinikossa jyrkällä rinteellä ja osin kevyen liikenteen väylän reunassa. Asemarakennuksen puolella taas pyörille on osoitettu paikka, joka on aivan liian ahdas, eikä pyörille ole lainkaan sääsuojaa. Paljon on pohdittu, vähän on tehty.

Tärkeintä Hämeenlinnan ydinkeskustan ja asemanseudun pyöräilyn olosuhteiden parantamisessa on aloittaa halvoista ja yksinkertaisista, mutta samalla tärkeistä toimenpiteistä. Kaistojen maalaaminen ja liikennemerkkien vaihtaminen keskustassa sekä sääsuoja rautatieasemalle ovat erinomainen alku.

Kannatan erilaisia kansalaisfoorumeita myös pyöräilyolosuhteiden kehittämiseksi, mutta pelkään olosuhteiden käytännön parantamisen hukkuvan idearunsauteen ja esitysten paljouteen. Yhden tai kahden pienen asian kuntoon laitto vuodessa riittää. Viiden vuoden päästä ollaan jo pitkällä.

Ja vielä yksi tärkeä asia. Reskalla saa ajaa pyörällä. Kävelykatu on liikennesääntöjen mukaan yhteinen jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

19 kommenttia artikkeliin “Reskalla saa ajaa pyörällä”
  1. avatar seppo koskenranta sanoo:

    Kaima kirjoitti jälleen hienon kirjoituksen pyöräilyn puolesta. Itsekin ahkerana pyöräilijänä kannatan ehdotuksia. Kuitenkin pyöräilijänä olen häpeissäni pyöräilijöiden käytöksestä liikenteessä. Pyörällä ajatetaan jalkakäytävillä vaikka toisella puolella katua olisi hyvä pyörätie. Ajoväylällä ajetaan väärällä puolella, monesti kuulokkeet korvilla ja puhelinta näppäillen. Asematunnelissa ajetaan jalankulkuosalla, vaikka pyörätie on merkitty 10m välein maalatuin pyörän kuvin. Pimeällä ajetaan ilman valoja. Jalankulkijoiden väleissä puikkeloidaan ilman mitään äänimerkkiä.Ja niin edelleen. Monen pyöräilijän ajatukset täyttää niin oma ego, ettei siinä muille ole mitään tilaa. Minulla on oikeus ! ( mutta ei velvollisuusia). En usko valistukseen. Koska polkupyörä on ajoväline, pitäisi poliisin ryhtyä kunnolla sakottamaan näitä. Eiköhän se auttaisi.
    Otsikon mukaan Reskalla saa pyöräillä. Näin varmaan on. Sinällänsä se tieto on turha, koska oli se sallittua tai kiellettyä, niin Reskalla joka tapauksessa pyöräiltäisiin.

  2. avatar Harri sanoo:

    Asiallinen aloitus.
    Sibeliuksenkadun kaksikaistaisuus on melko teoreettinen asia, ei siinä oikeasti juuri kaksi autoa mahdu tai kehtaa rinnan ajaa. Siksi kannatan tuota pyöräkaistaa siihen. Tosin mukula/nupu/noppakivet pitäisi sitten myös lähettää kuuhun, kuten koko kaupungista, linnan pihaa lukuunottamatta.
    Kyllä fillarilla muuten pääsee pienessä keskustassamme kohtuudella menemään, vaikka näkyykin, että päättäjät ovat autoilijoita kaikki tyynni.

    Pyöräilijöiden sääntörikkomukset eivät johdu omasta mielestäni egosta. Ei polkupyöräilijän ego liikenteessä pääse hirveän suureksi muodostumaan yli 1000-kuutioisten wanabe-bandiittibutreallyhusbandpyörien ja käytännölliskireiden urheiluautojen vallattua katutantereet.

    Polkupyörä vain ei ole tämän vasta hiljan kaupungistuneen kansan mielestä sellainen kulkuneuvo, jolla pitäisi olla tarkat liikennesäännöt. Pyöräilijä prosessoi mielessään helposti asian niin, että kun alla on pelkkä putki, jossa pari pyörää, niin ei sitä aleta taluttelemaan, jos sattuu laillinen baana loppumaan. Pyörä pitää saada (ja se todella pitää saada) juuri siihen ulko-oven eteen, mihin liikkeeseen milloinkin on menossa.
    Suomalainen (ja toki minkä maalainen tahansa) joustaa omalla kohdallaan kätevästi juuri sellaisissa pienissä asioissa, joissa saa olla vähän tuhma.
    Sitä ei vain koeta vaaralliseksi, että joutuu hiukan pujottelemaan laittomilla pyöräteillä.
    Eikä se olekaan, jos rehellisiä ollaan, kovin vaarallista, melko vähän sattuu kolhuja.
    Suomalainen pyöräilijä on vähän sellainen realisti, omalla kohdallani tämä realisoitui takavuosina, kun joustin omalla kohdallani ajamalla aamusta tyhjän torin poikki. Tai melkein tyhjän, se kojuaan pystyttänyt aamuvirkku muisti heti itseään ja pyöräilijöitä koskevan säännön ja isoon ääneen moitti hunsvottia luokattomasta menettelystä, josta edelleen olen kovin pahoillani.
    Kypärästä, jos ajaisin Jopolla kaupungilla, en käyttäisi kypärää. Nyt kun tulee ajettua uskottavammalla pyörällä, kehtaan sitä käyttää, ei osaa enää ilman ajaakaan. Tämä lienee egokysymys, tai sitten kypärä on vaan epämukava.

    Lisää pakkaa sekoitti kuutisen vuotta tullut suojatien väistämissääntöuudistus, nyt ei voi enää autoilijoista yhtään tietää, mitä ne tekee. Todella moni pysähtyy yhä antamaan tietä, kiitos siitä, mutta ei voi tietää ennenkuin etunapa on seepralla. Ja osa ei tietenkään anna tietä edes sääntöjen määräämissä tilanteissa.
    En kehtaa jäädä huiskimaan suojatien viereen, että mene ny, kun sulla on se etuajo-oikeus, jos joku pysähtyy kohteliaisuuttaan. Ja takanaan joku puree rattia, kun pyöräilijät ei tiedä väistämissääntöjä..

    • avatar seppo koskenranta sanoo:

      Voihan se olla, että pyöräilijöiden huono käytös ei liity egoon. Ulospäin se kuitenkin ilmenee muista piittaamattomuutena. Ehkä se liittyy siihen, että suomalaiset ovat vasta lyhyen ajan asuneet kaupungeissa. Kaupunkilaisen täytyy huomioida muut, juntit eivät huomioi. Moni suomalainen on kyllä sääntöjen suhteen melkoinen silmänpalvoja. Jos ei tiedossa rangaistusta, säännöistä ei välitetä. Hyvä esimerkki tästä on Hallituskadulla torin kohdalla oleva pysähtymiskielto. Virka-aikaan, jolloin parkkipirkot kiertävät, paikalla ei yleensä ole autoja. Virka-ajan jälkeen paikalla yleensä on useita autoja. Tiedossahan on, etteivät poliisit puutu tähän. Liikennemerkeillä yleensä on jokin tarkoitus. Ne, jotka laittomasti pysäköivät, ovat varmaan sitä mieltä, että liikennemerkki on tarpeeton ?

  3. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Huomenta kaikille!

    En ole ihan samaa mieltä tuosta tavoitteesta ”erottaa autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat toisistaan.” Kaupunkitilassa se ei ole riittävästi mahdollista, vaan joka tapauksessa syntyy tilanteita, joissa eri kulkumuotojen reitit risteävät. Jalankulkijat ovat heikoimmassa asemassa tilanteessa, joissa sekä pyöräilijöille että autoille on ”omistettu” kaista, joiden poikki jalankulkijat kuitenkin kulkevat. Nopeuserot ns. tappaa. Omakin kokemus on Tampereen keskustorilta. Hypätessäni bussista ulos otin tietämättäni yhden askelen liikaa päätyen merkitylle pyöräkaistalle, jolloin välittömästi joku warp 3 -vauhdilla lähestyvä 27-vaihteinen ohjus ilmoitti minulle kylmästi: ”ajan päälle”.

    Hämeenlinna olisi oivallinen paikka soveltaa kaupunkitilan suunnittelun uusimpia tuulia kuten jaettua tilaa eli ”shared space”. Tutkimustieto melko yksikäsitteisesti lyttää intuitiiviset käsitykset siitä, että erikseen osoitetut pyöräilykaistat parantaisivat turvallisuutta.

    Maailmalla on paljon jaetun tilan alueita ja kokeiluja, joissa liikennevalojen ja kaikenlaisen katutilan ylenpalttisen merkinnän poistamisen jälkeen liikenneruuhkat ovat poistuneet, nopeudet ovat laskeneet merkittävästi, ja kaikentasoisten onnettomuuksien määrä on dramaattisesti laskenut samalla, kun katutilan viihtyisyys ja välityskyky ovat kasvaneet.

    Alla muutamia eriytetyn pyöräilyn ja jaetun tilan piirteitä väitepareina:
    Cycling segregation vs. Shared Space
    Signalling overload vs. Minimises signalling
    Extra set of rules and regulations vs. Minimises rules and regulations
    The rules must be heeded vs. Other users must be heeded
    Barriers between users vs. No barriers between users
    Minimises interaction and attention paid by users to other users vs. Guarantees continuous interaction and attention paid to other users
    “Subjective safety” at the expense of real safety vs. Real safety at the expense of “subjective safety”
    Tries to eliminate or reduce anxiety and uncertainty vs. Uncertainty as a way to raise users’ alertness and increase safety
    Infrastructure limits / dictates users’ behaviour vs. Maximum flexibility for users
    Takes judgement and responsibility away from users vs. Puts the onus of judgement and responsibility on the users
    Safety confided in infrastructure vs. Safety is users’ responsibility
    Expected to serve users with no knowledge or skill vs. Users expected to have knowledge and skill
    Undermines traffic culture and courtesy vs. Needs and promotes traffic culture and courtesy
    Distrusts users’ judgement vs. Treats users as adults

    Ajatus läpi kaupungin kulkevista pyöräilykaistoista, joissa voi painaa perille asti leuka rinnassa, ei ole modernia kaupunkisuunnittelua.

  4. avatar Harri sanoo:

    Syntyyhän niitä tilanteita, 20 viime vuoden aikana olen äkkiä laskien osunut kolmeen autoon, kahteen polkupyörään ja pariin jalankulkijaan.
    Vielä en ole keksinyt itsessäni noihin muuta syytä, kuin liika luottamus ja sen seurauksena väärä nopeus, pitäis olla vaan paikallaan.
    Vauhtia voi pitää maantiellä, jossa pääsee revittelemään, jos kokee sen tarpeelliseksi, harva aktiivipyöräilijä kaupungissa kaahaa, ja muutenkin olen sitä mieltä, että ne jalkakäytävähakuiset vääräänsuuntaan suhaavat ovat satunnaisia Jopoilijoita, huomatkaa egon ja sen mukana kastihakuisuuden ryöpsähdys.
    Pyöräilyn sääntöjä ei ihmisille voi enempää tyrkyttää, kaikki tietää ne perusjutut (lukuunottamatta siis ylikohteliaita autoilijoita) huonompi juttu on se, ettei niistä välitetä, koska vaan käydään pikaisesti Nopsalla kaupassa tai kioskilla.
    Kari Ilkkalan monikansallisesta termistöstä tajusin tuon osuuden ”Ajatus läpi kaupungin kulkevista pyöräilykaistoista, joissa voi painaa perille asti leuka rinnassa, ei ole modernia kaupunkisuunnittelua.”
    Eihän sellaista ole kukaan tässä ehdottanutkaan. Hämeenlinnassa yksikin poikittainen reitti Linnanpuistosta Hämeensaareen olisi lähes riittävä, sen verran pieni tämän kaupungin keskusta on.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Terve Harri,

      anteeksi englanti, en ehtinyt/jaksanut kääntää.

      Pyöräilijöiden erottaminen autoilijoista ja jalankulkijoista tarkoittaa juuri tuollaista ”leuka rinnassa” painamista.

      • avatar Harri sanoo:

        Terve
        Mitäs tuota anteeksittelemaan, kyllä mä vielä jonain päivänä opettelen englantia..oma moka.
        Mutta se, jos pyöräilijöillä olisi oma ”kaista” tuskin nostaa näiden Jopostelijoiden nopeuksia, ihan siitä syystä, että harva pystyy noilla vekotimilla nopeammin kulkemaan, jos kunto kenties antaisikin myöten, tuohon leuka rinnassa-meininkiin en usko. Muutama mummo enemän kyllä uskaltautuisi kenties pyöräilemään ihan cityyn?
        Edelleenkin uskon, että itsensä (liian) vakavasti ottavat pyöräilyharrastajat eivät eksy kaahaamaan keskustaan, jo siitäkin syystä, ettei pyörät kestä tuota nupukiviröykytystä. Keskustan maastopyöräilytapahtumalle olisi tosin ehkä tilaus, hammassuoja pakollinen.
        Toki on myös niin, että vaikka olisi miten paljon kaistoja fillareille, ei se koko ongelmaa (jos sellaista on) poista, ei kaikki fillaroijat kuitenkaan halua niitä käyttää, vaan jatkavat ”prosentti-linjallaan” vain koska voivat (viittaus edelliseen suomalaisen luonnekuvaukseen)

  5. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Moro!
    Enemmistö suomalaisista lähtee ulos liikkumaan
    jonkinsortin, sotatantereella ollaan
    -asenteella.
    Olipa kyse jalankulkijasta, pyöräilijästä,
    autoilijasta.
    Säännöistä, liikennevaloista. vilkuista, kanssakulkijoista viis.
    Lisääntynyt narsismi näkyy liikenteessä.
    Hämeenlinnasta ei ole miljoonakaupungiksi,
    pari itsekeskeistä törppöä, niin kaaos ja vaaratilanne on kadulla valmis
    Riitta

  6. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Kysymys on tahtotilasta: halutaanko että ihmiset liikkuvat Hämeenlinnan keskustassa pyörällä vai eikö haluta? Nykyinen välimuototilanne ei ole houkutteleva. Raatihuoneenkadun itäpäässä (Arvi Karistonkadun kulmasta Reskalle) on jalan ja pyörällä kulkijoille yhteinen väylä. Ylivoimainen enemmistö (arvioni yli 90 %) pyöräilijöistä ajaa ajotien puoleista reunaa, vaikka siihen ei liikennemerkki eikä mikään muukaan ohje kannusta. Tähän käytäntöön on aikojen kuluessa menty vähitellen.

    Jos joku pyöräilijä ”erehtyisi” ajamaan torille päin mentäessä oikeaa reunaa, aiheuttaisi se melkoisen hämmingin. Ja kuitenkin ajaja tekisi kaiken oikein!

    Jos haluan Hämeensaaresta torille, on Sibeliuksenkadun nousupätkä Palokunnan kadun ja Raatihuoneenkadun välillä ongelmalllinen. Koska olen yli 12 vuotias, en saa ajaa suhteellisen leveää oikeanpuoleista jalkakäytävää, vaikka sillä ei ole ruuhkaa jalankulkijoista. Kivikadulle taas ei uskalla mennä. Ratkaisuja on kaksi: uhmata kaikkia sääntöjä ja kaikesta huolimatta ajaa jalkakäytävää pitkin tai taluttaa pyörää. Molemmat huonoja vaihtoehtoja.

    Karille ja muille valtuutetuille vakava pyyntö. Meille myös pyörällä liikkuville ei ole ydinkysymys lopultakaan se, onko meille oma erillinen kaista (niin kuin yleisimmin Suomessa pidetään parhaana) vai ajammeko muiden seassa. Hämeenlinnan osalta pyyntöni on, että meillä yleensäkin on ydinkeskustassa mahdollisuus liikkua pyörällä. Tietenkin liikumme hiljaa ja muita kunnioittaen, mutta taluttaminen tai liikennesääntöjen räikeä rikkominen ei saa olla ykkösvaihtoehto.

    Ja vielä. Tässäkin on yksinkertainen esimerkki siitä, miten vaan suunnitellaan, pohditaan, järjestetään seminaareja…. Mutta mitään ei tapahdu.

    • avatar seppo koskenranta sanoo:

      Seppo kuvaa hyvin miten Raatihuoneenkadulla on muodostunut ajotavaksi ajaa ajotien puoleista reunaa. Tämä ajotapa ei koske A.Karistontien ja Rauhankadun välistä väylää( mäkeä huristellaan molemmin puolin). Skogsterin kohdalla ajotiellä olevat mainoskyltit pakottavat ajotien reunaan.Kirkon kohdalla tämä ajotapa on käytössä. Siinä kohdalla sisempi väylä on mukulakiveä ja ulompi asfalttia. Seurattuani paikallisia pyöräilijöitä, olen todennut että heidän takapuolilleen mukulakivetys on myrkkyä. Tämän takia olen nähnyt kuinka pyöräilijät Linnankadun risteyksen jälkeen siirtyvät ajamaan tien toiselle puolelle Raatihuoneen tasaiselle alustalle välttäen näin torin epätasaisen alustan.
      Olenkin ajatellut, että oikeastaan ainut varma tapa pitää pyöräilijät pois jalkakäytäviltä on tehdä jalkakäytävät mukulakivistä.

      • avatar Harri sanoo:

        No tuo ajoradanpuoleisen kaistan käyttö perustuu ihan järkisyihin.
        Käytän itse tuossa kohdassa pelkästään ajoradan puoleista reunaa. Vaikka nätisti ajetaankin, on fillarin nopeus kuitenkin suurempi, kuin kävelijän ja kun kulmat kierretään hiukan kauempaa, näkee mäkeä alaspäin tulevan ajoissa. Tuo pätkä torilta A.K-kadulle voisi olla hyvä vaikka jakaa juuri noin ihan virallisestikin.
        Mukula-tai nupukivistä, mitä noppia nyt ovatkaan, olen samaa mieltä Seppo Koskenrannan kanssa, jos ei haluta ihmisiä tai edes autoja ollenkaan keskustaan, niin lisää murkuloita vaan, ja hiukan perinteisiä mutaosuuksia sinne tänne. Myös 1,5 metrin korkeuteen laitetut, poikittaiset puomit ehkäisevät pyöräilyä tehokkaasti..
        Noiden kivien ainoa etu kestopäällysteeseen on ulkonäkö ja mahdollisesti kestävyys (kun ei viitsitä ajaa niillä?), tosin kestävyyskin on niin ja näin, kun kivet painuvat eri tavalla eri kohdissa, samahan se on, miten se monttu syntyy. Kestoäällystettä taas puoltaa nopeus, helppous, ajoratamerkintöjen pysyvyys, mukavuus ja arvaan, että myös hinta (ei ole tarkistettu)

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Huomenta Seppo ja kaikki pyöräilijät,

      uskon ja toivon, ja teen voitavani, että eilinen (15.6.2015) valtuuston päätös hajautetusta pysäköintiratkaisusta ja sen myötä päätetty keskustavision ja liikenne-ja pysäköintisuunnitelmien päivitys vapauttaisivat suunnittelun siten, että lopultakin saisimme kokonaistaloudellisesti ja kaikkien intressit parhaiten huomioivat, toteuttamiskelpoiset ratkaisut.

      Otan pyöräilyn ja muun kevyen liikenteen tarpeet erittäin vakavasti. Niin otan myös talouden, ja sen, että Hämeenlinnan kaltaisen pienen köyhän kaupungin pitäisi omaksua heti kaupunkitilasuunnittelun moderneimmat periaatteet, jotka sattumoisin säästävät myös rakennus- ja ylläpitokuluja.

      Konsulttien keskustan liikenneselvityksessä esittämät katujen kävely- ja pyöräilypainotteiset poikkileikkaukset perustuvat siihen vanhentuneeseen paradigmaan, että eri liikennemuodoille varataan omat alueet. Rakenne on kallis toteuttaa vaatien paljon jakavia rakenteita ja signalointia, eli erilaisia merkkejä ja merkintöjä, jotka tekevät liikennetilasta havaintopsykologisesti stressaavan ympäristön. Rakenne ei lopulta tuota tavoiteltuja etuja (joskin varmaan jotain parannusta nykytilaan). Kun samassa fyysisessä tilassa kuljetaan useilla eri nopeuksilla ja säännöillä, seuraa väistämättä konflikteja ja vaaratilanteita. Talvisessa Suomessa merkittömän katutilan edut ovat lyömättömät 😀

      Uskon suomalaisten olevan ihan yhtä fiksuja ihmisiä kuin lukuisissa muissakin maissa, joissa jaettu tila on otettu käyttöön. Parasta kuitenkin on, että jaetun tilan toiminta ei perustu ihmisten fiksuuteen, vaan havainto-, oppimis- ja käyttäytymistieteellisiin seikkoihin, joita ihmiset eivät tietoisesti hallitse liikennetilanteessa. Siksi jaetun tilan konseptia on haastavaa ”myydä”, koska vaikkapa omaa toimintaa sellaisessa on vaikea kuvitella (päinvastoin kuin edessä avautuvaa pyöräilykaistaa, jihuuuuu). Jaettu tila täytyy kokea.

      Kaupungin rahareikien määrä ja syvyys on loputon. Kun lopulta pääsemme katutilojen kehittämistyöhön käsiksi, meidän on varmistettava, että saamme käytettävissä olevilla panoksilla parhaan mahdollisen ja kestävän ratkaisun. Muuhun ei ole varaa.

      • avatar Seppo Rehunen sanoo:

        Hyvä Kari

        Onnittelut meille kaikille viisaasta eilisestä pysäköintipäätöksestä. Lisään ylläolevaan tekstiisi vielä sanan toteuttamiskelpoiset oheen sanat pikaisesti päätettävät ja toteutettavat. Nykytila on lähes huonoin mahdollinen.

        Kaima Sepolle en millään malta olla vähän hymy huulessa toteamatta, että pyörällä ajamisesta jalkakäytävällä tulee sallittua heti kun se sallitaan. Meillä se on sallittu kaikkein vilkkaimmilla jalkakäytävillä, mutta ei niillä, missä kävelijöitä on vähemmän.

        Karille sama asia vähän toisin sanoin: ylivoimaisesti halvin ratkaisu Hämeenlinnassa on sallia pyörällä ajaminen kaikilla ruutukaavakeskustan jalkakäytävillä. Halpa ja heti toteuttamiskelpoinen. Jaetussa tilassa edellytetään aina muiden huomioon ottamista, tässä suhteessa on nyt kyse vain luottamuksesta ihmiseen.

  7. avatar Harri sanoo:

    Luulennpa, että ei haluta.
    Väärin valittu harrastushan tämä on, sinällään hyödytön kunnalle.
    Pyöräilijä ei tuota, koska ei oikein pysty kuskamaan niin paljon ostoksia tarakalla, kuin autoileva ihminen menopelissään.
    Toisekseen pyöräilijöiden rivit harvenevat talvella ja sateella radikaalisti. Kesällä hikiset fillaroijat rumentavat torinäkymää 🙂
    Siksi tarvitaan mm…niin, toriparkki.

  8. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Tervehdys!
    Lainaan Karin kommentista oivalluksen
    ”Jaettu tila täytyy kokea.”
    Olen pannut merkille, etteivät suomalaiset ole vielä
    mieltäneet ko. viisautta.
    Ruotsissa, Japanissa yms. maissa
    tämä on oivallettu.
    Harri, pyöräily säästää merkittävästi terveyspuolen kuluja.
    Pyöräilevät hämeenlinnalais-herrasmiehet, joita tunnen,
    päihittävät fyysisesti vielä seitsemänkymppisinä
    puolta nuoremmat ratinpyörittäjät.
    Tässä samalla kiitos myös Iisakille,
    pidit lupauksesi torinalusparkki-äänestyksessä!
    Riitta

    • avatar Harri sanoo:

      Totta puhut Riitta, toivottavasti tällä harrastuksella pysyy terveenä, vaikka olis välillä hiukan ahtaampaakin 🙂

  9. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    En syyllistä sen kummemmin pyöräilijöitä kuin autolijoitakaan. Itse en kuitenkaan autoilijana luota risteyksessä siihen, että olen oikeassa jos vasemmaltatuleva ”karauttaa” kylkeeni. Minulle vaaratilanteet pyöräilijän kohtaamisessa on tulleet siitä, että nykyautoissa on suhteellisen leveät ikkunapalkit. Vaikka kuinka varoen lähestyt risteystä saattaa pyöräilijä olla katveessa jopa 100 m tai enemmän. Varsinainen kauhunpaikka on tullut kun pyöräilijä on lähtenyt hämärtyvään iltaan lenkilleen. Hänen näkökykynsä mukautuu tummenevaan iltaan, kun taas autoilijalla käy päin vastoin. 2 kertaa olen ”siunannut” kun pyöräilijä on ollut tarkkana, tosin kummallakin kertaa olen saanut ”sorminäytön”. Asennevammaisia on jonkin verran kaikissa tiellä liikkujissa, myös jalankulkijoissa.

  10. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Olin eilen Jyväskylässä. Siellä on keskustassa käytössä järjestelmä ”molempi parempi”. Ydinkeskustassa on katuja, joissa autojen kaistoista on erotettu selkeästi eri väreillä pyöräkaistat molemmin puolin ajorataa sekä toisaalta pihakatu -järjestelmä.

    Työmatkat normaalilla kansanpyörällä tekevä kehuu erotettuja kaistoja ja sanoo, että aikaisemmin oli hankala ajaa jalkakäytävällä (joka oli sallittua). Ydinkeskustan pihakaduilla taas saavat liikkua kaikki ryhmät niin jalankulkijat, pyöräilijät kuin autoilijatkin. Yhdellä ryhmällä on etuajo-oikeus – jalankulkijoilla.

    Jyväskylän keskusta on liikennetiheydeltään aivan eri luokkaa kuin Hämeenlinnan ja silti nämä ratkaisut on uskallettu ja haluttu tehdä. Toistaiseksi ainakin osittain on kyse ymmärtääkseni kokeiluista ja vertailuista.

  11. avatar Harri sanoo:

    Kysehän on maksimissaan muutamasta korttelista täällä, sitten ollaan jo keskustan ulkopuolella. Ei pari raitaa tienpintaan paljon maksa.
    Jyväskylän keskusta-alue on aika miellyttävä, tilaa näyttää olevan riittävästi. Onko siihen ansionsa Jyväsparkilla vai millä, on sitten toinen juttu.
    Jalkakäytävällä ajamisen salliminen olisi lopun alkua, lähinnä siksi, että niillä on lopulta monessa kohtaa aika vaikeakin ajaa, liikkeiden ovista tullaan suoraan kadulle ja standit tukkii väylän. Jos nämä sietää on haasteena reunakivien korkeus, jos jalkakäytävälle haluaisi mennä ajelemaan, monissa kohdin pitää oikein kiivetä, ellei halua vanteitaan soikeiksi. Ei toimi se, mieluummin vaikka nupukiviä kyntää.
    Muutenkin ajoneuvon paikat on tielikennelaissa määrätty, ei kaupunki voi sitä kovin helposti noin vain ohittaa, kun kunnallisia järjestyssääntöjä ei enää ole erikseen käytössä.

Jätä kommentti

css.php