Miksi joku hanke etenee, toinen ei?

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 8.2.2017

Miksi Engelinrannan rakentaminen ei ole vieläkään alkanut, mutta Asemanrannassa kaivinkone iskee kohta maahan? Miksi kaupungin pysäköintistrategia seisoo, mutta kauppakeskuksille on itsestään selvää, miten järjestää pysäköinti? Miksi joku hanke etenee, mutta toinen ei?

Varmimmin hanke etenee, kun se täyttää kolme ehtoa. Ensinnäkin hankkeelle on oltava selkeä tarve, sille on oltava vahvat perustelut. Toiseksi hankkeen on oltava kokonaistaloudellisesti kannattava tai muuten helposti rahoitettava. Kolmanneksi hyvällä hankkeella tulee olla asukkaiden enemmistön tuki.

Hanke ei etene, jos se koetaan turhaksi, jos hankkeen hinta on kohtuuton ja jos asukkaat vastustavat hanketta. On omituista, että Hämeenlinnassa on ollut ja on edelleenkin vireillä turhia hankkeita, jotka ovat epätaloudellisia ja joita enemmistö vastustaa. Osa vireillä olevista hankkeista on jopa aikaisemmin hylättyjä.

Keskustan pysäköinnin suunnittelussa ja toteutuksessa mikään ei tunnu onnistuvan. Yksi syy on se, ettei mitään pysäköintiongelmaa ole, vaan ongelma on itse aiheutettu. Vuodesta toiseen yritetään keksiä uusia keinoja rahastaa autoilijoita ja autoilijat keksivät keinoja kaihtaa rahastamista. Aina uudestaan suunnitellaan toriparkkia, vaikka sille ei ole tarvetta, se on huikean kallis ja autoilijoiden vierastama. Pelottava esimerkki löytyy Lahdesta.

Suosittelen, että kaupunki ottaa mallia kauppakeskusten ajattelutavasta ja niiden onnistuneista pysäköintiratkaisuista. Tiiriö, Goodman, Tavastila ja Tuulonen ovat kaikki tahoillaan päätyneet siihen, että ne tarjoavat maksuttoman pysäköinnin. Pysäköinti ei ole keino kerätä rahaa, vaan palvelu ja kilpailuvaltti sekä tapa houkutella asiakkaita.

Engelinranta ja Asemanranta ovat esimerkkejä hankkeiden erilaisista etenemisistä. Engelinrannan vaikeudet alkoivat heti alussa, kun hankkeen väitettiin pelastavan kaupungin talouden. Epäuskoa kasvattivat suuret puheet ja hankkeen erottaminen kaupungin normaalista hallinnosta. Viidessä vuodessa on tuhottu sekä valtava määrä euroja että keskustan suosituin ympärivuotinen ulkoliikunta-alue.  Näky on tällä hetkellä lohduton.

Asemanranta sitä vastoin etenee suotuisasti ja rakentaminen alkanee jo tämän vuoden aikana. Varikonniemen alue ei ole tarvinnut erillistä hallintoa suunnitteluun ja markkinointiin, eikä ylisanoihin ole sorruttu, vaikka alueen sijainti olisi niiden käyttöön ehkä houkutellutkin.

Keväällä valittavalta uudelta valtuustolta odotan strategioiden ja hankkeiden suhteen sekä vastuullisuutta että kohtuullisuutta. Esimerkit osoittavat, että suureellisista suunnitelmista jäävät jäljelle vain savuavat rauniot. Sunny Car Centeristä ei ole enää jäljellä edes mainospaalua ja toriparkki odottaa vanhanaikaisena menneisyyden hankkeena lopullista hylkäämistään.

Vastuullisuutta on perustaa suunnittelu luotettaviin ennusteisiin, tunnustaa taloudelliset realiteetit sekä kuunnella ja kunnioittaa asukkaiden tahtoa. Hyvä asukkaiden edustaja, siis hyvä valtuutettu, kehittää kaupunkia jalat maassa ja järki päässä. Ei liene liikaa vaadittu?

8 kommenttia artikkeliin “Miksi joku hanke etenee, toinen ei?”
  1. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Seppo näkee sillalta vain niin pitkälle kuin sillalta voi nähdä.
    Isohkon maalaiskunnan ongelmista hän kirjoittaa, keskustaajamavoittoisesti.
    Hämeenlinnalla on niin kuin muillakin maalaispaikkakunnilla keskustaajamansa, mutta kokonaisuutta ajatellen ei ole järkevää paneutua ainoastaan keskustaajaman ongelmiin. Mitä siitä seuraa? Se on hyvä alusta ns. lehmänkaupoille ja korruptiolle, jota Suomessa ei kuuleman mukaan ole.
    Palaan tuohon Sepon esittämään pysäköintiratkaisuun. Hän esittää, että kaupungin tulisi ottaa mallia kauppakeskusten pysäköintijärjestelyistä. Mitenkä kaupunki toteuttaisi sen? Kauppakeskukset toteuttavat sen veloittamalla vuokralaisiltaan parkkitilojen rakentamisen ja ylläpidon ja vuokralaiset veloittavat pysäköinnin tarvikkeidensa, tai palveluidensa hinnoissa asiakkailtaan. Ilmainen pysäköinti on eräänlainen loukku asiakkaalle, jota sitten taitavammat käyttävät väärin. Lintujen ruokintapaikalla pihallani liikuskelee rotta, mutta se osaa hakea loukusta syötin laukaisematta loukkua, ottaa ns. ilmaisen aterian. Toriparkki on taitavimmille ilmainen, mutta osa jäisi loukkuun, ainakin sellaiset, jotka eivät edes yrittäisi milloinkaan hyötyä tuosta ilmaisesta ”lounaasta”. Onneksi käsitykseni mukaan Seppo kaihtaa tuota torin alusparkkivaihtoehtoa.
    Sepon alustuksessa on paljon muutakin hyvää, riippuen ajatusmaailmasta. On todellakin mukava nähdä, että Hämeenlinnassa on ihmisiä, jotka näkevät Engelinrannan ympärivuotisena ulkoliikunta-alueena. Toivottavasti niin, että näkevät ja kehittävät sitä kevyen liikenteen kulkuväylänä, vaikkapa joskus palkittuna luontoa kunnioittavana ratkaisuna.
    Nuo kertaalleen tai useimminkin torpatut hankkeet pitäisi valtuutettujen unohtaa, jopa niin täydellisesti etteivät he ota minkäänlaista kantaa enää jälkeenpäin asiaan. Mikäli asioihin tulee muutos ja tarve kuten aloituksessa luetellaan esim. kolme ehtoa voi asiaan palata. Harvoin kuitenkaan niin tapahtuu yhden vaalikauden aikana, ei edes kahdenkaan.
    Tuota Sepon viimeistä kappaletta korjaisin hiukan. Vastuullisuutta on perustaa suunnittelu luotettaviin ennusteisiin, tunnustaa taloudelliset realiteetit sekä kuunnella ja kunnioittaa asukkaiden tahtoa. Hyvä asukkaiden edustaja, siis hyvä valtuutettu, kehittää maalaiskuntaa jalat maassa ja järki päässä. Ei liene liikaa vaadittu?

  2. avatar Jarmo Vaara sanoo:

    En olisi niin varma muuten tuon asemanrannankaan toteutumisesta ainakaan suunnitellussa laajuudessa. Junayhteydet, sikäli kun niitä nykyisellään enää edes on, houkuttelevat kuitenkin aika marginaalista osaa asunnon ostajista ja kun kääntää katseen ei ihan ydinkeskustaan (siis muuallekin kuin asemanrantaan), huomaa ettei esim. vekan tontilla ole tapahtunut enää puhdistuksen jälkeen mitään, koska ostajia ei ole ilmaantunut.

    Engelin ranta on todellakin vielä suuri arvoitus, mutta järkevää olisi ollut, että asemanrannan toteutuminen olisi katsottu ensin loppuun. Hämeenlinnan kohtuullisen suuret talousvaikeudet edellyttäisivät malttia ja järjen käyttöä, eikä ainakaan enää yhtään hullun rohkeaa koheltamista niinkuin tähän asti.

    Kymmenien miljoonien investointi toriparkkiin on tämän kokoisessa kaupungissa sulaa hulluutta ja vie kaupungin talouden vain lähemmäs kuilun reunaa, eikä sillä kuntalaisten keskuudessa ole juurikaan kannattajia. Vaikka veroja on nyt korotettu huimaa vauhtia, piti kaupungin lisätä lainakantaansa viime vuonnakin lähemmäs 10%.

    Toivotan Hämeenlinnalaisille äänestäjille entistä viisaampia valintoja kevään vaaleihin, niin ja kiitokset Sepolle taas harkituista sanoista.

    • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

      Juhayhteysistä sen verran. Nythän saatiin suorat taajamajunayhteydet se riittänee useimmille. Perimmäinen tarkoitushan on saada VR:n tarjoamat toimistotilat, onko se VR:n velvollisuus.
      Jokainen muistaa mikä kiire oli saada kaava Vekan tontille, rakennetaanko seuraavan 10 vuoden aikana, jos väestökehitys ja muut suunnitelmat toteutuvat ennustettuina. Ja kuka siihen maisemaan haluaa, ei kovin kiehtova Keskiaikainen kyllä.

  3. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Ottamatta sen kummemmin kantaa pohjakirjoitukseen, olen kuitenkin itse tykönäni tullut tulokseen. Ymmärrän hyvin, että Hän otti eroa paikallispolitiikassa Kokoomukseen. Sama pätenee demareideen Jussi Koskiseen ja Persujen Ismo Soukolaan. Jos ei tunne puolueen eliitin ajamaa politiikkaa omakseen, mitä siittä kärsimään.

  4. avatar Jarmo Vaara sanoo:

    Niin tuosta muuttotappiosta vielä sen verran, että Hämeenlinnassahan ikäänkuin viimeisenä kilautuksena kaverille yritetään saada muuttajat suuntamaan kaupunkiin kaavoittamalla kerrostaloja kantakaupungin alueelle. Toivon että kaveri arvaa nyt oikein, vaikka totuus on se että kantakaupungissa on satoja myymättömiä kerrostaloasuntoja tälläkin hetkellä.

    • avatar Seppo Rehunen sanoo:

      Hyvä Jarmo, kiitos kommentista
      Kerrostalojen suhteen uudisrakentaminen on poikkeuksellisen vilkasta keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Suomen kasarmille rakennetaan oikein kerrostalokeskittymää, Goodmanin korttelissa rakennetaan, entinen Teknisen viraston talo Rauhankadun ja Raatihuoneenkadun kulmassa saa uuden ilmeen, Vanajanranta kakkosessa Vanajantien varrella rakennetaan ja Asemanranta lähtee käyntiin pikapuoliin.
      Meillä siis rakennetaan juuri nyt paljon ja tämä kertoo myös siitä, että keskustaan nyt rakennettaville uusille kerrostaloasunnoille on riittävä määrä ostajia.
      Kuten kirjoitat on Vekan tontilla hiljaiseloa ja Engelinranta taitaa alkoittaa linja-autoasemalta, jonka kuulumista Engelinrantaan pidän kyseenalaisena.

      • avatar Jarmo Vaara sanoo:

        Niin Seppo, toivon todella Hämeenlinnan veronmaksajien puolesta että maakuntaveturi saa uutta nostetta tästä rakentamisesta tulevina aikoina, kun noita hyviä uutisia ei viime aikoina ole ollut saatavilla juurikaan Kanta-Hämeessä.

  5. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Kuka haluaa asua mitenkin. Mielestäni Hämeenlinnan keskusta on suhteellisen kolkko paikka asustella. Olen asunut kuntakeskuksessa sekä kerros-että rivitalossa. Sen jälkeen hieman sivummalla rintamamiestalossa, kylällä ei oikeastaan mitään palveluja. Sitten kuntakeskuksessa omakotitalossa ja nyt Lammilla omakotitalossa. Vaikka useimmissa on ollut kohtuulliset palvelut aivan vieressä, muuttaisin heti takaisin siihen rintamamiestaloon, niin paljon sitä remontteerasimme. Mutta kerroin 1995 ostajalle, mitä pitäisi vielä tehdä. Ajoin hiljan ohi, ei ollut tehty mitään. 6000 m2 puutarhametsätonttikin on päästetty vesakoitumaan. Jäämme Lammille (jos voimia riittää) kunnes uurnalehto kutsuu.

Jätä kommentti

css.php