Viipurintien sillalla vuonna 2025

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 4.1.2017 On lauantai neljäs tammikuuta vuonna 2025. Seison Suomen vilkkaimman rautatien yli menevällä Viipurintien sillalla. Katselen hyvillä mielin eri suuntiin ja näen Hämeenlinnan rautatieasemaa ympäröivän talvisen kaupunkimaiseman uusin silmin. K Lisää

Hämeenlinnan vuosi 2016 – löytyykö uskottavuutta ja johtajuutta?

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 30.12.2015 Hämeenlinna lähtee vuoteen 2016 yhtä utuisin odotuksin, kuin muukin Suomi. Takana on suunnittelua ja päätöksiä sekä suunnitelmien ja päätösten perumisia. Johtajuudelle on kysyntää. Ydinkeskustan elinvoimaisuuden turvaaminen on pysyvä haast Lisää

Hämeenlinnaan tulossa suurtapahtumia ja uusia vetovoimaisia rakentamiskohteita

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 7.11.2015 Hämeenlinnan ensi kesän muutenkin rikasta tapahtumatarjontaa täydentävät massoja kaupunkiin tuova lentopallotapahtuma ja metalliyhtye Iron Maidenin konsertti. Rakentamiseen avautunevat unelmakohteet Suomen Kasarmeilla ja rautatieaseman seud Lisää

Yhdessä tulee parempi lopputulos

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 29.8.2015 Hämeenlinnalla on asukkaiden, virkamiesten ja päättäjien yhteistyötä varten palautekanavia, tiedotustilaisuuksia ja paneeleita sekä kaupungin toivomuksesta perustettuja yhdistyksiä. Asukkaat ovatkin aktiivisia ja haluavat kehittää kaupunkia Lisää

Entisen liikekeskustan harkittu alasajo?

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 11.4.2015 Hämeenlinnan entinen kaupallinen keskusta on hiljentynyt. Onko hiljeneminen tapahtunut vahingossa vai onko se harkittu seuraus kaupungin tekemistä tai tekemättömistä päätöksistä. Tiiriön pelättiin kaksikymmentä vuotta sitten kuihduttavan si Lisää

Lopetetaan näpertely – perustetaan nauhakaupunki

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 7.3.2015 Hämeenlinnaa kehitetään kaupungintalo keskipisteenä kahden kilometrin säteellä. On aika lopettaa näpertely, katsoa kauemmas ja panostaa kilpailukykyä sekä vetovoimaa varmimmin parantaviin asioihin. Painoarvon nostaminen on lähitulevaisuuden Lisää

Tappaako keskustan kehittämisyhdistys vanhan keskustan liike-elämän?

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 29.11.2014 Hämeenlinnassa on omituinen tilanne, kun keskustan elävöittämiseksi perustettu Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistys ry ei puolusta keskustan liike-elämän etuja. Toriparkki on kehittämisyhdistykselle pakkomielle, josta se ei pääse irti. Ne Lisää

Johdetaanko Hämeenlinnaa ulkopuolelta?

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 6.9.2014 Erikoisuuden tavoittelu ja omien asiantuntijoiden vähättely ovat johtaneet Hämeenlinnassa siihen, että johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys unohtuvat. Uusia ideoita putkahtelee ulkopuolelta ja niitä lähdetään toteuttamaan vauhdilla. Markku Rit Lisää

Haasteina rautatie ja Vanajavesi

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 9.8.2014 Rautatie, Vanajavesi ja moottoritie halkaisevat seutukuntamme pohjois-etelä –suunnassa neljään lohkoon. Moottoritien yli tai ali pääsee kiitettävän monesta kohtaa, mutta rautatie ja Vanajavesi rajoittavat asumista ja hankaloittavat liikkumis Lisää

Toriparlamentin keskustavisio

Kolumni, julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 12.7.2014 Hämeenlinnan kaupunki tarjoaa kesähelteillä mahdollisuuden kommentoida uutta keskustavisiota. Toriparlamentti on pohtinut asiaa perusteellisesti ja ihmettelee vanhojen päähänpinttymien kahlitsemaa suunnitelmaa sekä esittää omat vaihtoehtons Lisää
css.php